Helsinki Seriös käynnistyy syyskuussa

Uusi kamarimusiikkisarja Helsinki Seriös käynnistyy syyskuussa. Sarjan esiintyjät ovat kansainvälisiä ja kotimaisia huippuja. 

Helsinki Seriös -kamarimusiikkisarja käsittää kymmenen konserttia Helsingissä. Konserttipäivä on sunnuntai, noin kerran kuussa syyskuusta toukokuuhun. Konserttipaikka on aina sama, Sibelius-Akatemian perinteikäs sali Pohjoisella Rautatiekadulla , joka näin palautuu yleisön käyttöön.

Sarjan sisällöstä vastaa kolmihenkinen taiteellinen toimikunta, viulistit Jukka Untamala, ja Elina Vähälä sekä alttoviulisti Atte Kilpeläinen, jotka ovat arvostettuja kamarimuusikoita ja kansainvälisesti laajasti verkottuneita. Sarjan hallinnosta ja tuotannosta vastaavat pitkän linjan kulttuuriammattilaiset, filosofian maisterit Hannele Eklund ja Minna Lindgren.

Helsinki Seriösin konserttikausilla ei ole erikseen valittuja teemoja, vaan sarjaan kutsutut taiteilijat laativat sisällöt mieltymystensä mukaan. Kamarimusiikkia esitellään monipuolisesti: tulossa on jousikvartetteja ja muita kokoonpanoja, liediä, pianoresitaaleja, aikamme musiikkia ja vanhaa musiikkia. Tulevaisuudessa myös vokaaliyhtyeitä. Useimmat Helsinki Seriösin kansainvällisistä ryhmistä vierailevat Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

”Pyrimme työskentelemään niin, että sarja saa pitkän elämän. Uskomme, että perinteinen, laadukas konserttisarja on hyvä käyttöliittymä niin kuin painettu kirjakin”, tekijät toteavat. ”Tässä ei ole mitään immersiivistä eikä osallistavaa. Halusimme kiertää rohkeat temppuradat ja tehdä jotain reilusti perinteistä.”

Helsinki Seriösin pääyhteistyökumppanit suunnitteluvaiheesta alkaen ovat Taideyliopiston Sibelius-Akatemia ja Yleisradio.  Osa sarjan esiintyjistä pitää Helsingissä konserttinsa lisäksi mestarikursseja Sibelius-Akatemian koordinoimana.

Helsinki Seriös on saanut kolmen vuoden rahoituksen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä. Sarjan suunnitteluvaihetta tuki Pro Musica Säätiö.

TURUN MUSIIKKIJUHLAT JA HELSINKI SERIÖS YHTEISTYÖHÖN

Helsinki Seriös ja Turun Musiikkijuhlat ovat sopineet yhteistyöstä, jonka puitteissa osapuolien kutsumat taiteilijat voivat vierailla toistensa tapahtumissa. ”Turun Musiikkijuhlat ovat tehneet strategisen päätöksen konserttien järjestämisestä myös varsinaisen festivaalikauden ulkopuolella”, toteaa Musiikkijuhlien johtaja Liisa Ketomäki. Sekä Helsinki Seriös että Turun Musiikkijuhlat pyrkivät  rikastamaan Suomen kulttuurielämää tuomalla esiintyjiksi kiinnostavia kansainvälisiä kamarimusiikkikokoonpanoja. ”Kun myös laadulliset tavoitteet ja kunnianhimo ovat molemmille yhteiset, ajatus yhteistyöstä tuntui luontevalta.” Helsinki Seriösin ensimmäisen kauden esiintyjistä Belcea-kvartetti esiintyy Helsingissä 14. ja Turun Ylösnousemuskappelissa 16.5.2023 klo 18.

Vastaavasta yhteistyökumppanuudesta käydään keskustelua myös Tampere-talon kanssa. Lisäksi vierailukonserteista käydään neuvotteluja mm. Kuopioon ja Joensuuhun.